Toimitilat

Laajakoski

Photo Kerhon tavoitteena oli toiminnan alkuvaiheista lähtien hankkia sopiva tila jäsenistön autojen säilyttämistä ja entistämistä varten. Tämä tavoite toteutui vuoden 1970 keväällä, jolloin saatiin ostettua entinen korjaamo- ja kuorma-autohalli Kymin Laajakoskelta.

Rahat hallin hankintaan saatiin koottua noin kahden ja puolen vuoden uurastuksella, mm. teatteriesitysten lipunmyynnillä, järjestämällä automobiilinäyttelyitä ja ohjelmallisia ravintolailtoja sekä arpojen myynnillä. Hallin tupaantuliaiset pidettiin 9. marraskuuta 1973. Kuukausikokouksia siellä oli kuitenkin pidetty jo vuoden 1972 puolella. Hallin tontin omistaa Kotkan kaupunki.

Uusien toimitilojen haku

1990-luvun alun laman aikoina kerholle etsittiin uutta suurempaa toimitilaa Kotkan ja Haminan alueelta. Halleja oli kyllä tarjolla, mutta uskallusta hankintaan puuttui. Myöhemmin on usein todettu, että kyseinen ajankohta olisi ollut paras mahdollinen aika oman kiinteistön hankintaan. Vapaita tiloja oli paljon tarjolla ja hinnat olivat myöhempään tasoon verraten erittäin edullisia. Laman jälkeen monet tarjolla olleet Etelä-Kymenlaakson hallikiinteistöt siirtyivät transitoliikenteen käyttöön ja samalla hinnat karkasivat harrastajaryhmien ulottumattomiin.

Vierähti noin 10 vuotta ja tilojen tarve alkoi jäsenmäärän voimakkaan kasvun myötä jälleen nousta keskusteluissa esille. Vuoden 2003 kevätvuosikokouksessa annettiin jäsenistölle ohjeet aloittaa aktiivinen harrastetilojen etsintä koko Kymenlaakson alueelta.

Koria

Myöhemmin keväällä ilmeni, että Korian Pioneeripuistossa olisi käyttöömme sopiva rakennus myynnissä. Johtokunta kävi huhtikuussa tutustumassa tiloihin ja kesäkuun lopulle kutsuttiin kokoon ylimääräinen kokous, jossa nimettiin toimikunta selvittämään hallin hankintaa ja rahoitusvaihtoehtoja. Kerhon kannalta edullisimmaksi ostopääoman hankkimismenetelmäksi todettiin autopaikkojen hallintaoikeuksien myynti jäsenistölle. Elokuussa lähetetyn jäsenkirjeen kyselyllä saatiin kartoitettua hallipaikkojen tarvitsijoiden määrä. Rahoitukseen tarjoutui osallistumaan 28 henkilöä ja he varasivat yhteensä 43 autopaikkaa. Tämä oli sattumalta sama määrä, joka halliin oli suunniteltu mahtuvan.

Eräänä syyskuun aamuna jäsenistön valtasi paniikki, kun saimme lukea sanomalehden sivuilta, että Elimäen kunta on ostamassa hallin. Kunnan johdon kanssa sovittiin pidettäväksi palaveri pikaisella aikataululla. Palaverissa tapahtuneen kerhon toiminnan esittelyn ja sitä seuranneen keskustelun pohjalta pääsimme sopimukseen, jonka mukaan kunta luopui hankkeesta ja hyväksyi kerhomme tavoitteen hallin hankinnasta. Syyskuun 25. halli ja sitä ympäröivä yli 6000 m2:n maa-alue siirtyivät kerhon omistukseen. Valtaosa rakennuksen tiloista oli vielä siinä vaiheessa kolmen eri vuokralaisen hallinnassa, eikä osaa tiloista edes päästy katsomaan. Välittömästi kaupanteon jälkeen sanottiin kahden vuokralaisen sopimukset irti ja aloitettiin tyhjillään olleen osan kunnostus kerhotiloiksi. Kolmantena vuokralaisena olleen puusepän kanssa tehtiin uusi sopimus, koska näin saatiin kiinteistön ylläpitokustannuksia pienennettyä merkittävästi.

Kunnostustyöt Korialla

Photo Kuukauden irtisanomisajan ja tilojen tyhjentymisen jälkeen aloitettiin autohallin kunnostus ja marraskuun aikana tilat valmistuivat sellaiseen kuntoon, että kaluston sisäänotto voitiin aloittaa. Autopaikkoja halliin valmistui suunnitellut 43 ja niiden lisäksi erilaisia varastotiloja. Samaan aikaan valmistui myös kaksi kokoushuonetta, joissa on yhteensä noin 50 paikkaa. Kokoustilojen kalustaminen aiheutti melkoisesti keskustelua kun päädyttiin hankkimaan uudet pöydät ja tuolit. Rahoitus päätettiin järjestää 'myymällä' tuolit kerhon jäsenille ja joillekin alueen firmoille. Vastineeksi luvattiin kiinnittää kunkin lahjoittajan nimilaatta kalusteeseen. Tämä ei tuntunut sopinut kaikille, vaan sen todettiin jakavan jäsenistön kahtia siten, että istuinpaikkoja olisi vain niitä ostaneille. Näin kalliit kalusteet kuitenkin saatiin hankittua ja hankintatavan aiheuttama keskustelu laantui ajan myötä.

Joulukuussa 2003 kiinteistö erotettiin alueen kaukolämpöverkostosta ja hallin uusi maakaasua käyttävä lämmityskeskus otettiin käyttöön. Tämä oli kunnan vaatima kaupanteon ehto ja siten välttämätön investointi.

 

"Mobiilihalli"

Photo Tontin lohkomisen yhteydessä kiinteistölle oli keksittävä nimi ja eri ehdotusten jälkeen valituksi tuli 'Mobiilihalli'. Kiinteistö on rakennettu vuosina 1912-1913 venäläisen joukko-osaston ruokalaksi. Rakennuksen itäpäässä toimi sotilaskoti vuosina 1921-1939. Nykyisin kerhotilat käsittävä lisäsiipi rakennettiin 1932. Kiinteistö muutettiin raskaskonekorjaamoksi vuonna 1959 ja vuosina 1988-94 siinä toimi myös pioneerien autokorjaamo. Pioneerit poistuivat Korialta vuonna 1994. Vuonna 1998 alue siirtyi Elimäen kunnan omistukseen vuonna ja myöhemmin edelleen Kapiteelille, jolta kerho osti kiinteistön.

Korian Mobiilihallia kunnostettiin vuosien 2004 ja 2005 aikana kahdella Kaakkois-Suomen TE-Keskuksen ja Pohjois-Kymen Kasvu Ry:n tukemalla ALMA-rahoitteisella hankkeella, joiden kustannusarviot olivat yhteensä noin 130 000 euroa. Alkukesällä 2004 aloitettuun hankkeeseen liittyen kunnostettiin ja maalattiin vesikatto, lämmityksen runkolinjat eristettiin ja pihan salaojitusta parannettiin. Hankkeen yhteydessä kunnostettiin myös kaikki ovet ja ikkunat, asennettiin käyntiovien sadekatokset ja ikkunoiden kalterit. Myös osa ulkoseinien rapautuneista tiilistä vaihdettiin. Saman vuoden syksyllä aloitettiin toinen hanke, jonka pääkohteena olivat hallin piha-alueet. Tässä yhteydessä pihan sadevesiviemäröintiä parannettiin, valaistus uusittiin, ajoalueet saivat asfalttipinnoitteen ja nurmikkoalueet kunnostettiin. Hankkeeseen liittyi myös elektronisen rikosilmoituslaitteiston ja kokoustilojen av-laitteiden hankinta. Osana pihahanketta aloitettiin entisen Kymen läänin ajoneuvojen rekisterikantakorttien tallennus sähköiseen muotoon. Rakennustöiden ja laitehankintojen toteuduttua alle kustannusarvion, voitiin säästyneillä varoilla hankkia vielä täydennystä keittiön varustukseen ja asialliset kaapistot kerhon kirjastolle.

Kunnostushankkeet päättyivät helmikuun 2006 lopussa. Sen jälkeen Mobiilihalli ja sen piha-alueet ovat olleet monen tapahtuman näyttämönä.

Kyminlinna

Photo Kotkassa sijaitseva Kyminlinnan linnoitus vapautui Puolustusvoimien käytöstä vuoden 2005 keväällä. Seuraavana syksynä kerho sai vuokrattua alueelta neljä ajoneuvojen säilytykseen soveltuvaa hallia, joista kolme on kylmiä puurunkoisia ja peltivuorattuja. Ne ovat kokonaan ajo- ja aihiokuntoisen kaluston säilytystiloina. Neljäs on entinen auto- ja korjaamohalli, jossa on erillinen kahdella montulla varustettu pesu- ja huoltohalli sekä toimisto-, varasto- ja sosiaalitiloja. Tiloista on väliseiniä poistamalla saatu tehtyä kerhon käyttöön soveltuva kokoushuone, jonka valmistuttua on kuukausikokouksia voitu pitää vuorotellen Korialla ja Kyminlinnassa. Autohalli on kerhon oman ja jäsenistön parempikuntoisen kaluston säilytystilana.

Uudet tilat

Keväällä 2007 kerhon käyttöön saatiin vuokrattua Korian Pioneeripuistossa sijaitseva ja Elimäen kunnan omistama entinen paloasema, jossa on noin 15 autopaikkaa ja varastokäyttöön soveltuvia tiloja. Purkutuomion saaneen paloaseman alueelle on kaavoitettu asuntoja ja vuokrasopimus on voimassa siihen asti kunnes alueen rakentaminen alkaa.

Viimeisin lisäys säilytystiloihin on lokakuussa 2008 Kyminlinnan linnoituksesta vuokrattu entinen korjaamorakennus. Siinä on useita erikokoisia tiloja, joihin mahtuu yhteensä noin 20 autoa.