T-Ford 1926

Bengt Fröjdin kerholle lahjoittama

Kymen Automobiilikerho r.y. vastaanotti 8.6.2009 arvokkaan autolahjoituksen. Kohteena oli kotkalaisen Bengt Fröjdin vuonna 1965 hankkima ja entisöimä Ford T vuodelta 1926. Lahjoittajan toiveena oli, että auto tulee säilymään kerhon omistuksessa ja että nuoret harrastajat pääsevät tutustumaan siihen. Lahjoitukseen liittyi myös noin 12 hyllymetriä kirjallisuutta. Aineisto sisältää erilaisia autolehtiä, joista vanhimmat ovat vuodelta 1947 ja autoiluun liittyviä kirjoja, joista vanhin on venäjänkielinen vuodelta 1912.

Fröjd oli 1965 ostamassa erästä toista vanhaa autoa, mutta se oli jo ehditty myydä. Sen jälkeen hän sai vihjeen Pihtiputaalla olevasta T-Fordista. Auto oli maalaistalossa ja osittain purettuna. Sen akselit oli otettu hevoskärryihin ja moottori oli puimakoneen voimanlähteenä. Kun niiden tilalle saatiin toimitettua korvaavat osat, saatiin myös kaupat tehtyä ja alkuperäiset osat palautetuksi entisöintityön yhteydessä oikeaan käyttöön. Kun Ford on taitettavalla kangaskatolla varustettu avoauto, jossa katon ollessa ylhäällä matkustamon sivut jäävät avoimiksi, oli sen käyttö kylmällä ja sateisella ilmalla hankalaa. Bengt Fröjd teetti alkuperäisen mukaiset sivusuojat aikoinaan Viipurissa oppinsa saaneella kotkalaisella mestarilla. Fröjd toteutti entisöinnin yhdessä ystävänsä Keijo Rosilainen kanssa ja työ valmistui vuonna 1966 sopivasti Helsingissä järjestettyyn Suomen Automobiili-Historiallinen Klubi ry:n (SA-HK) retkeilyajoon, jossa auto sai Concours d'Elegance-kilpailussa 1. palkinnon täydellisesti suoritetun entisöinnin ja sitä täydentävien sivusuojien ansiosta.

Bengt Fröjd muistelee, että hän on jossain vaiheessa lainannut sivusuojat toiselle T-Ford-harrastajalle malliksi vastaavanlaisten valmistamista varten. Lainaajan nimi ja lainan palautus ovat kuitenkin vuosien kuluessa unohtuneet. Mikäli tämän jutun perusteella joku muistaa jotakin suojista tai niiden kohtalosta, toivomme hänen ottavan yhteyttä Kymen Automobiilikerhoon.

Bengt Fröjd ja Keijo Rosilainen ovat ystäviä jo lapsuuden ajalta ja yhteinen autoharrastus on alkanut jo hiekkalaatikkoleikeistä. Ystävyys on jatkunut keskeytyksittä vuosikymmenet ja harrastuksen muodot ovat muuttuneet niiden aikana, mutta kuitenkin niin, että yhteisenä kiinnostuksen kohteena ovat aina olleet autot. Yhteistyössä tehdyn T-Fordin entisöinnin valmistuminen ja retkeilyajoon osallistuminen johtivat siihen, että vuoden 1966 aikana syntyi tarve perustaa automobiiliharrastajien kerho myös Kymenlaaksoon. Seuraavan vuoden maaliskuussa kutsuttiin alueen harrastajia alustavaan kokoukseen keskustelemaan perustamisesta. Kokouksessa valittiin toimikunta tutkimaan vaihtoehtoja ja toimikunnan koollekutsujaksi valittiin Bengt Fröjd. Varsinainen perustava kokous pidettiin Kotkassa 8. toukokuuta 1967. Kokoukseen osallistui 22 vanhojen autojen harrastajaa, joista puheenjohtajana toimi Keijo Rosilainen ja sihteerinä Bengt Fröjd. Kokouksessa tehdyn päätöksen mukaan perustettiin itsenäinen yhdistys, jonka nimeksi valittiin Kymen Automobiilikerho r.y. ja toimialueeksi määriteltiin silloinen Kymen lääni ja itäinen Uusimaa. Bengt Fröjd toimi kerhon puheenjohtajana vuosina 1967-71 ja 1977-81. Keijo Rosilainen toimii edelleen kerhon toimialueella SA-HK:n vastaavana museoajoneuvotarkastajana. Fröjd ja Rosilainen ovat myös kerhon kunniajäseniä.


Mustavalkokuvat Keijo Rosilainen
Teksti ja värikuvat Jouko Peri